25. huhtikuuta 2014

Tenerife

Moikka! Olin siis viime viikolla Teneriffalla treenileirillä meijän treeniryhmän kanssa, joten nyt ois vähän kuvia ja kerrottavaa siitä reissusta. Yleisesti kaikki on menny tosi hyvin, ja muutamien viikkojen jälkeen pitäs päästä hyppään seivästä. Jännittää kyllä vähän, miten sujuu, kun en oo oikeestaan puoleen vuoteen koskenu koko seipääseen, mutta innolla silti ootan hyppäämään pääsyä. Mutta nyt Teneriffaan!!
               Oltiin siis viikko (tiistaista tiistaihin)Teneriffalla, Playa De Las Americansissa. Paikka ja hotelli olivat tuttuja entuudestaan, koska oltiin oltu treenaamassa siellä myös kaksi vuotta sitten. Playa De Las Americanssissa on todella hyvä urheilukenttä, ja se on mielestäni muutenkin tosi kiva paikka. Ei liian iso eikä liian pieni. Hotellilta kentälle oli noin 1km ja sekin oli suurimmaksi osaksi hiekkatietä, eli alku- ja loppuverkat hoituivat hölkkäämällä paikasta toiseen. Hotelli on muuten tosi kiva, mutta ruoat on urheilijalle vähän yksipuolisia. Kyllä mä silti sieltä aina jotain hyvää lautaselle löysin.          
                 Treenattiin keskiviikkona, torstaina, ja sunnuntaina kaksi kertaa päivässä, ja perjantaina ja maanantaina kerran päivässä. Lauantaina oli lepopäivä. Tiistait menivät matkustamiseen eli silloin ei ehtinyt oikeen tekemään mitään. Tein Teneriffalla aika lailla samoja treeneijä, mistä viime postauksessa kerroin, mutta muutamia kevyitä vetotreenejä otin mukaan. Paras treeni oli, kun juostiin lenkki rannalle, ja tehtiin siellä paljain jaloin pidempiä vetoja rantaviivaa pitkin. Lihakset tuntuivat lämmössä mukavan vetreiltä, kunhan vaan huolehti juomisesta, mikä multa meinas ainakin unohtua.
                Lepopäivänä ja treenien väleissä otettiin aurinkoa, uitiin ja pelattiin vesipalloa, ja shoppailtiin. Maistoin myös ekaa kertaa oreo jätskiä ja oli sika hyvää! Oli kyllä mahtava reissu, ja olisin vaikka voinut jäädä useammaksi viikoksi! 
               
 
Tässä oli vaan muutamia kuvia tabletilta, laitan lisää kuvia siiten kun saan kuvat kamerast! Hyvää yötä ja viikonloppua!

11. huhtikuuta 2014

Just do it

Aattelin nyt tulla kertomaan treeneistä, mitä oon tehny viimesen kahden viikon aikana. Mulla on nyt alkuun ollu tietenkin tosi kevyttä, mutta ihan kunnon treenejä oon silti päässyt tekemään. Aloitin nyt myös ns. "peruskuntokauden" koska multa se meni talvella ihan ohi.
         Tän peruskuntokauden ois tarkotus kestää noin 6 viikkoa ja sen aikana pitäis saada kroppa semmoseen kuntoon että lajiharjoittelu myöhemmin sujuisi. Oon tehny perus kuntopiirien ja hölkkä lenkkien lisäksi koordinaatioita vedessä, että saisin vähän nopeutta, kun ei mitään pikavetoja vielä kuitenkaan voi tehdä. Kuntopiiritkin on vähän erillaisia: teen lyhyitä viiden liikkeen kierroksia, mutta näitä tulee neljä kertaa. Kun tekee lyhyitä kierroksia, ei tee liikettä hutiloiden vaan ehtii keskittymään hyvään tekniikkaan. Vähän lajinomaista treeniäkin on jo tullut, seipään kanssa kävelyitä. 
          Mulle tuli kyllä aivan yllätyksenä, miten hyvin juoksu kulki viime viikolla kun juoksin ekat alkuverkat ennen treenejä ja muutaman lenkin! Olin kuvitellut etten jaksaisi juosta yhtään, mutta kai ne talven kuntopyörällä polkemiset auttoivat  aika paljon, koska musta tuntu että olin joku maratoonari kun juoksu oli niin lennokasta. Ihan ekat juoksuaskeleet oli kyllä tosi outoja, mutta jo tokalla juoksukerralla alkoi kulkeen tosi hyvin. 
            Ens viikolla meiän treeniporukka lähtee sinne Teneriffalle! Ootan tota reissua kyllä innolla! Siellä ois ollu tosi kiva pystyä tekemään lajitreenejä, mutta pitää nyt tyytyä tähän ja malttaa rauhassa odottaa vähän myöhempään. Ainakin pystyn juoksemaan rannalla ja tekemään just noita edellä mainittuja treenejä rauhassa. 
            Vaikka noi treenit onkin ollut tollaisia ihan basic harjoituksia, mulla on ollut tosi kivaa! Pitkän tauon jälkeen kaikki "kunnon" urheilu tuntuu niin hyvältä.
             Ennen ens viikkoa en tuu varmaan kirjoitteleen, mutta Teneriffalta useammankin kerran! Hyvää viikonloppua kaikille! 
       
                   

31. maaliskuuta 2014

Start strong, finish stronger

Ei oo nyt vähään aikaan tullu postattua, mutta se johtuu iha vaa siitä että ei oo ollu mitään kirjotettavaa...
           Nyt mulla on kuitenkin hyviä uutisia! Eli olin aamulla magneetti kuvassa, jossa selvitettin oliko selän murtuma luutunut kunnolla, ja nyt iltapäivällä lääkäri soitti, että oli ja saisin alottaa treenaamisen vapaasti! Tietenkin pitää alottaa rauhallisesti, ettei heti revi paikkojaan rikki, mutta tästä tää lähtee. Ainakin motivaatiota löytyy! 
            Nyt on ollu tosi ihanat ilmat ja on oikeen tehny mieli lähtee lenkille, joten toivottavasti nää kelit nyt jatkuu kun mä pääsen juokseen.
           Jatkossa tuun myös kirjoittelemaan enemmän, koska nyt kevään myötä mulla lisääntyy treenit, leirit ja kisat. Ainaki teneriffalta tuun tekemään useamman postauksen!
            Tää oli nyt vaa tämmönen pikanen tilanne tiedota, ens viikolla kirjottelen jo varmaan treenien merkeissä!
            Kivaa viikkoa kaikille! 

       
        Ostin viime viikolla muutaman urheilutopin ja t-paidan, kaikki oli alessa ja hintaa jäi silti  80€!
         Himokalliita kaikki urheilutekstiilit...
                        

21. helmikuuta 2014

Track and fields 2013

Mä oon nyt aikalailla päättäny, että pidän tän blogin yleisurheilu painoitteisena. Mun mielestä ei vaa jotenkin oo luontevaa kertoo muusta ku urheilusta, joten mielummin kerron hyvin siitä!
             Kun mulla ei nyt edelleenkään oo treeneistä tai kisoista tän selän takia mitään uutta kerrottavaa, päätin tehä tällasen postauksen jossa kerron viime kesän 2013 kisoista. Aattelin että se vois olla kiva, koska joku kysy että kirjoittaisin enemmän yleisurheilusta, ja sehän on tän blogin aihe! 
             Nyt asiaan, kommentoikaa mitä tykkäsitte! 
                             
Mun kesäkauden avaus oli toukokuussa Salossa ja lajina oli seiväs, eikä se ois voinu sujua yhtää paremmin! Mun vanha ennätys oli ennen näitä kisoja ulkona 3m ja hallissa 3,25m, mutta tuolla tekniikka jotenkin loksahti paikoilleen ja hyppäsin 3,50m ja paransin enkkaa puoli metriä! Tuo tulos tuli todella yllätyksenä, ja aloin odottaa kesän kisoja todella innolla!   
                         
Seuraavat kisat oli PM- ottelut, jotka meni kans tosi hyvin! Se oli siis ottelu, eli mulla oli 5 lajia ( aidat, pituus, korkeus, keihäs ja 800m ) olin näissä kisoissa 2 ja paransin melkein kaikissa lajeissa ennätyksiä.     
               
Kesäkuun pääkisa oli YAG (youth athletcs games) jossa mulla oli lajina seiväs. Oltiin just tultu kotiin Turkista, joten jaloissa paino vähän, mutta sain silti hypättyä ihan hyvän kisan. Voitin ja tulokseksi jäi 3,4m.
 
Nuorten eliittikisoissa olin 3 ja hyppäsin 3,45m. Sää oli näissä kisoissa melko jännittävä, välillä satoi kaatamalla, ja välillä aurinko paistoi täydeltä taivaalta.                           
                 
                                 
Seiväskarnevaalit oli tänä vuonna ihan superkivat! Kisassa hyppäsin 3,4m ja olin 3. Pääsin myös hyppäämään pitkästä aikaa liaania, ja sitä meni 2,9m. 
Kalevankisat oli tosi hyvä kokemus! Sain siellä myös ihan hyvän tuloksen siitä huolimatta että aloituskorkeus oli mulle tosi korkea ja jännitti ihan hirveästi. Hyppäsin 3,45m, ja taisin olla 13.
PM kisat oli mun osalta tavallaan huonot ja tavallaan hyvät. Mun jalka oli just tullu tosi kipeeksi ja lääkäri oli sanonu etten sais enää koko kesänä hypätä muuta kun seivästä. Seiväskisa oli kuitenkin koko kesän paras ja tein tähänastisen ennätyksen 3,6m. 
                 
Mun kauden päätti jalan takia henkilökohtaiset SM kisat. Tiukan kisan tuloksena hyppäsin 3,4m ja voitin elämäni ensimmäisen SM-kullan !       
              Tässä oli mun viime kesän urheilu kausi tiivistettynä! Aika pitkä tästä tuli mutta toivottavasti jaksatte lukea. Jos ihmettelette miksi hyppäsin aikalailla koko kesän vain seivästä, se johtu siitä, että mun jalka oli kipeä enkä voinut tehdä muuta. 

Suurin osa kuvista C: Wilma murto

3. helmikuuta 2014

Finally

Aahh 4 viikon piina on nyt ohi ja täys lepo loppunut! Olin kyllä jo melko kyllästynyt siihen että ei voi mitään tehdä. Olen siis nyt neljän viikon aja ollut harrastamatta yhtään mitään liikuntaa, koska mun selässä todettiin joulun jälkeen rasitusmurtuma. Perjantaina olin kuitenkin lääkärissä, jossa sain tietää, että selkä oli alkanut parantumaan hyvin ja saisin alottaa fyssarilla käymisen eli vammakohtaa vahvistavien lihasten treenaamisen.
           Tänään kävin sitten Helsingissä fyssarilla ja katsottiin siellä semmoisia liikkeitä, jotka olisivat hyviä tätä murtumaa ympäröiville lihaksille, ja ehkäisisivät mahdollisia uusia loukkaantumisia. Näitä pitäisi alkaa tekemään nyt 6 kertaa viikossa + polkee kuntopyörällä, eli vapaa aika on nyt aika lailla ohi. Alan varmaan käymään tekemässä noi liikkeet aina treeneissä, että näkee taas kavereita, koska yksin on aika tylsä treenata mitään.
           Pääsin tänään testaamaan mun uusia lenkkareita ekaa kertaa, ja ne tuntu tosi hyviltä. Enhän mä nyt tietenkää juoksemaan päässyt, mutta vähän jaloitteleen.
           Kun nyt ajattelee niin kyllähän toi 4 viikkoa aika nopeesti meni. Mä oon valitettavasti aika tottunut lepäileen kun on ollut niin monia vammoja. :(  Ehdin ainakin näkeen kavereita enemmän ja hoitaan kouluhommat kunnolla!
           Toivotaan että selän paraneminen jatkuis hyvin eikä ainakaan takapakkia tulisi! 
   
                                

25. tammikuuta 2014

Lets start !

Mä olen siis Sanni, harrastan yleisurheilua Nurmijärven yleisurheilussa ja olen ihan kohta 15 vuotias. Olen harrastanut yleisurheilua melkein 7 vuotta, eli aloitin kun menin kouluun. Ensiksi kävin tietysti lasten urheilukoulussa kokeilemassa, mutta sitten kun pääsin oikeaan valmennusryhmään aloin treenata säännöllisemmin. Nykyään treenaan noin 7 kertaa viikossa. Olen harrastanut myös paljon muuta, mm. korista ja tanssia, mutta niistä on jouduttu luopumaan yleisurheilun takia.
            Päälajeinani ovat tällähetkellä seiväshyppy ja pituushyppy, mutta teen myös paljon muita lajeja ja haluan pärjätä otteluissa. Seivästä olen hypännyt nyt 3 vuotta, ja siitä on tullut se mun juttu! Seipäässä olen myös menestynyt parhaiten ja tavoitteet ovat korkealla.  
             Suurin hidaste treenaamiselleni on ollut monet loukkaantumiset, joita olen pituuteni ja seiväshypyn rasittavuuden takia saanut. Vammoja on ollut paljon, mutta niiden jälkeen on aina intoa treenata entistä enemmän! Tällä hetkellä selässäni on nikaman rasitusmurtuma, eli saatte nyt alkuun seurata selkäni parantelua. Pääsen varmaan vasta huhtikuussa hyppäämään seuraavan kerran seivästä kunnolla, mutta sitä ennen on paljon muuta treeniä edessä! 
             Kerron blogissani siis enimmäkseen treeneistä ja kisoista, mutta joskus saatan kirjoitella muustakin. Kirjoittelen aina kun on jotain oikeata asiaa ja aikaa, koska mielummin kirjoitan sitten kerralla kunnolla! Ulkoasu on vielä aika raakile, mutta se tulee muuttumaan nopeasti. Toivottavasti blogini kiinnostaisi niitäkin, jotka eivät harrasta urheilua.  (:
              Mua voi seurata instagramissa nimellä @sannipajasmaa --> instagramiin.