Oltiin siis viikko (tiistaista tiistaihin)Teneriffalla, Playa De Las Americansissa. Paikka ja hotelli olivat tuttuja entuudestaan, koska oltiin oltu treenaamassa siellä myös kaksi vuotta sitten. Playa De Las Americanssissa on todella hyvä urheilukenttä, ja se on mielestäni muutenkin tosi kiva paikka. Ei liian iso eikä liian pieni. Hotellilta kentälle oli noin 1km ja sekin oli suurimmaksi osaksi hiekkatietä, eli alku- ja loppuverkat hoituivat hölkkäämällä paikasta toiseen. Hotelli on muuten tosi kiva, mutta ruoat on urheilijalle vähän yksipuolisia. Kyllä mä silti sieltä aina jotain hyvää lautaselle löysin.
Treenattiin keskiviikkona, torstaina, ja sunnuntaina kaksi kertaa päivässä, ja perjantaina ja maanantaina kerran päivässä. Lauantaina oli lepopäivä. Tiistait menivät matkustamiseen eli silloin ei ehtinyt oikeen tekemään mitään. Tein Teneriffalla aika lailla samoja treeneijä, mistä viime postauksessa kerroin, mutta muutamia kevyitä vetotreenejä otin mukaan. Paras treeni oli, kun juostiin lenkki rannalle, ja tehtiin siellä paljain jaloin pidempiä vetoja rantaviivaa pitkin. Lihakset tuntuivat lämmössä mukavan vetreiltä, kunhan vaan huolehti juomisesta, mikä multa meinas ainakin unohtua.
Lepopäivänä ja treenien väleissä otettiin aurinkoa, uitiin ja pelattiin vesipalloa, ja shoppailtiin. Maistoin myös ekaa kertaa oreo jätskiä ja oli sika hyvää! Oli kyllä mahtava reissu, ja olisin vaikka voinut jäädä useammaksi viikoksi!