25. tammikuuta 2014

Lets start !

Mä olen siis Sanni, harrastan yleisurheilua Nurmijärven yleisurheilussa ja olen ihan kohta 15 vuotias. Olen harrastanut yleisurheilua melkein 7 vuotta, eli aloitin kun menin kouluun. Ensiksi kävin tietysti lasten urheilukoulussa kokeilemassa, mutta sitten kun pääsin oikeaan valmennusryhmään aloin treenata säännöllisemmin. Nykyään treenaan noin 7 kertaa viikossa. Olen harrastanut myös paljon muuta, mm. korista ja tanssia, mutta niistä on jouduttu luopumaan yleisurheilun takia.
            Päälajeinani ovat tällähetkellä seiväshyppy ja pituushyppy, mutta teen myös paljon muita lajeja ja haluan pärjätä otteluissa. Seivästä olen hypännyt nyt 3 vuotta, ja siitä on tullut se mun juttu! Seipäässä olen myös menestynyt parhaiten ja tavoitteet ovat korkealla.  
             Suurin hidaste treenaamiselleni on ollut monet loukkaantumiset, joita olen pituuteni ja seiväshypyn rasittavuuden takia saanut. Vammoja on ollut paljon, mutta niiden jälkeen on aina intoa treenata entistä enemmän! Tällä hetkellä selässäni on nikaman rasitusmurtuma, eli saatte nyt alkuun seurata selkäni parantelua. Pääsen varmaan vasta huhtikuussa hyppäämään seuraavan kerran seivästä kunnolla, mutta sitä ennen on paljon muuta treeniä edessä! 
             Kerron blogissani siis enimmäkseen treeneistä ja kisoista, mutta joskus saatan kirjoitella muustakin. Kirjoittelen aina kun on jotain oikeata asiaa ja aikaa, koska mielummin kirjoitan sitten kerralla kunnolla! Ulkoasu on vielä aika raakile, mutta se tulee muuttumaan nopeasti. Toivottavasti blogini kiinnostaisi niitäkin, jotka eivät harrasta urheilua.  (:
              Mua voi seurata instagramissa nimellä @sannipajasmaa --> instagramiin.